Mitä oikeastaan tarkoitan, kun sanon tutkimukseni olevan fenomenologinen? Vielä täsmällisemmin se edustaa hermeneuttista fenomenologiaa. Hienolta ainakin kuulostaa, eikö vain?

Fenomenologian kautta on tavoitteena tarkastella asioita sinänsä, sellaisina kuin ne meille omina itsenään näyttäytyvät; 

Tutkimuksellisena lähestymistapana fenomenologisuus [–] on todellisten asioiden ja niiden rakentumisen kohtaamista niiden omilla ehdoilla, alistamatta niitä millekään, mikä on niille itselleen vierasta.

(Jussi Backman)
(Fenomenologian ydinkysymyksiä, 78.)

Fenomenologia ei ole selittävää, vaan kuvailevaa ja selventävää tutkimusta. Ontologisesti se ei tutki, mitä on olemassa, vaan miten asiat ovat olemassa. (Ibid. 66–68.) Toisin kuin luonnontieteet, fenomenologia ei etsi syy-seuraus-suhteita (joita rakastamme), vaan tarkastelee asioiden ilmenemistä sellaisenaan (Juha Himanka, ibid. 91). Sen tarkoitus ei ole korvata luonnontieteitä, vaan ”pelastaa” ne tarjoamalla (filosofisesti) kestävä pohja tieteentekemiselle; fenomenologisesta näkökulmasta luonnontieteet ovat ajautuneet ongelmiin tiedon objektiivisuuden tavoittelussaan – miten voisimme tehdä havaintoja olevasta ilman omaa olemistamme?

Juha Himanka käsittelee artikkelissaan (ibid. 79–96) fenomenologian ja luonnontieteiden suhdetta, ja nostaa esiin mielenkiintoisen havainnon: [–] olemme luopumassa sanan ”totuus” käytöstä ja korvaamassa sitä sanalla ”tieto”. Nähdäkseni tämä on toinen tapa ilmaista se, mitä tarkoitan, kun totean, että tiedämme liikaa ja ymmärrämme liian vähän.

Koitan selkiyttää ajatusta käyttämällä (hiukan poleemisesti) esimerkkinä ilmastonmuutosta. Nähdäkseni se on hyvin tyypillisesti ilmiö, johon sopii kuin nenä päähän sitaatti Himangalta (ibid. 92):

Valitsemme siis mieluummin selitetyn maailman kuin sen, missä elämme.

Jos, sen sijaan, että yritämme havaita (kokea) ilmiön sellaisenaan (ja ymmärtää sitä – ei sen syitä, vaan sellaisenaan ja merkityksellisenä), etsimme (ja luomme) koko ajan enemmän sitä selittäviä syitä, ei sen totuus saavuta meitä. Jäämme tutkimaan asiaa teoreettisesti, keräämme ja saamme koko ajan lisää tietoa, kunnes elinympäristömme muuttuu elinkelvottomaksi. Luonnontieteellisen näkökulman kautta emme tarkastele ilmastonmuutosta sellaisenaan, vaan peitämme sen todellisuuden keskittymällä sen syihin. Vain luonnontieteelliseen asenteeseen kiinnittyminen mahdollistaa ns. ilmastodenialismin, joka puhtaasti syy-seuraus -suhteita tarkastelemalla yrittää (sopivasti rajatun) tiedon avulla osoittaa vääräksi tulkinnaksi sen, minkä suurin osa ihmisistä kokee todeksi.

En tarkoita, etteikö syy-seuraus -suhteita pitäisi lainkaan tutkia. Ei ole mitään mieltä kieltää luonnontieteiden merkitystä ilmastonmuutosta tutkittaessa. Todennäköisimmin taistelu ilmastonmuutosta vastaan voi olla menestyksekästä ainoastaan ottamalla huomioon myös syy-seuraus -suhteet. Fenomenologian merkitys ilmastonmuutosta tutkittaessa on ilmastonmuutoksen todellisuuden ymmärtämisessä – mikä puolestaan lienee tärkeää, kun etsitään vastausta siihen, mitä meidän nyt pitäisi tehdä.

Jotenkin näin.

Mainokset