Istuin 25.9. paikallisbussissa ja koitin hahmottaa pieneen muistikirjaani, mitä oikeastaan ymmärrän tutkimusprosessistani tällä hetkellä. Toisaalta se ei ollut kovin paljon, toisaalta sain raapusteltuani paperille toistaiseksi selkeimmän jäsennykseni koko prosessista. Nyt tarvitsee enää tehdä kaikki osaset.

Tutkimustavoitteena on purkaa ja kasata uudelleen sosiaalisen (yhteiskunnallisen) kuvanveiston (Soziale Plastik) käsite ja prosessin aikana tarkastella sitä fenomenologisen asenteen kautta. Kiinteä osa prosessia on oman taiteellinen työskentely; tutkimus on taideperustainen. Tämä on välttämätöntä, sillä tutkimuskohde on taiteellinen käsite: se kuuluu Joseph Beuysin laajennettuun taidekäsitykseen (erweiterte Kunstbegriff).

Oman taiteellisen työskentelyn kautta etsin lisäymmärrystä Beuysin teosten tulkintaan:

Teosten yksinomainen tarkoitus on sosiaalisen kuvanveiston tuottaminen. Beuysin ajatukset ovat teoksissa. Teokset ovat vain viestejä, merkityksen kantajia (käsitteitä) asioille, joita ei voi pukea sanoiksi; jos voisi esittää sanoin, riittäisi pelkkä käsitteiden kirjoittaminen julki; teosten oltava alkuhetkellä vielä hahmottumattomia, niiden on oltava ”itseohjautuvia” (flow!); jos ne olisivat aloitusvaiheessa tarkasti suunniteltuja, ne / niiden käsitteet voisi vain kirjoittaa.

(oma muistiinpano 13.4.2013, lähteenä Beuys in America, mm. 19, 71)

On edettävä samoin. Lisäksi teosten materiaaleihin sisältyvä substanssi on olennainen osa teosten merkitystä: huopa, rasva, mehiläisvaha, kupari, rauta… kaikella on tarkoituksensa. Toisin kuin monesti ajatellaan, nämä tarkoitukset eivät (ainakaan Beuysin omien sanojen mukaan [ibid. 69]) ole omaelämäkerrallisia, vaikka Beuysin omat kokemukset varmasti ovat osaltaan vaikuttaneet materiaalien merkityssisältöihin – niinhän kokemukset tekevät meille kaikille.

Valkoinen. Tutkimusprosessin hermeneuttinen spiraali sivulta (nouseva). 244cm x 120xm, Akryyli vanerille. (2014)

Valkoinen. (2014)
244cm x 120cm, akryyli vanerille

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa lähden liikkeelle Beuysin yhdestä perusteesistä: ajattelu on kuvanveistoa/taidetta (”The thought is sculpture.” [ibid. 91]). Kysyn, miten niin, ja etsin vastausta (Merleau-Pontyn) fenomenologiasta. Uuden ajattelun syntyä yritän tuottaa etsimällä goetheläisiä uusia havaitsemisen elimiä (new organs of perception), joihin Beuys viittaa useasti. Tämä osa tutkimusprosessia on taideperustainen, ja teen sen puitteissa sekä Goethen värioppiin (hyvin soveltaen) pohjaavia väritutkielmia (kuten kuvan Valkoinen) että Beuys-pastisseina veistoksia/installaatioita huovasta, kuparista, raudasta ja mehiläisvahasta sekä (omana materiaalinani) puusta. (Pastissia käytän yhtenä kuvantulkinnan tapana; tässä merkityksessään se viittaa käsitteenä Marjo Räsäsen kuvallisen kuvantulkinnan kolmeen tasoon pastissi–parafraasi–palimpsesti. Pastissi on tasoista alin, taiteilijan tekniikkaa ja käsialaa jäljittelevä taso. Jäljittelemällä yritän saada otteen Beuysin materiaalien substanssista, niiden henkisestä merkityksestä [Spiritual Materiality].)

Toinen tutkimusteemani on pedagoginen. Beuys oli hyvin kiinnostunut Rudolf Steinerin ajattelusta, ja pohjaa monia ajatuksiaan Steineriin ja tämän Vapauden filosofiaan (The Philosophy of Freedom). Beuysin tavoitteena oli toiminnallaan herättää jokaisessa ihmisessä oleva vapaa, itsetietoinen minuus (the free, self-conscious ”I” [Beuys in America, 54–55]). Tähän päämäärään hän pyrki sekä teosten että toiminnan kautta: hän oli perustamassa useita organisaatioita (kuten Organisation for Direct Democracy, Free International University ja Saksan Vihreä puolue) ja uransa loppupuolella keskittyi yhä enemmän luentojen ja keskustelutilaisuuksien järjestämiseen. Beuys totesi jo 1969, että opettajana toimiminen oli hänen suurin taideteoksensa (”To be a teacher is my greatest work of art.” [ibid. 85]).
Luonnolliselta tuntuva käsite vapaaseen ihmiseen ja opettajuuteen liittyen on vapauden pedagogiikka. Kuinka ollakaan, se on Paolo Freiren viimeiseksi jääneen kirjan nimi (The Pedagogy of Freedom). Teoreettinen tutkimukseni tarkasteleekin Beuysin vapaata, itsetietoista minuutta freireläisen vapauden pedagogiikan kautta. Taiteellinen prosessini on parafraasi-vaiheessa, ja suuntaan sen toimintaan: luennoin ja järjestän (ainakin yhden) ”aktion” (Beuysin antama nimi omille performanssia, happeningiä ja opetusta yhdistäville tilaisuuksilleen). Maalauksissani keskityn Beuysin vastakuva-käsitteen tutkimiseen.

Tutkimukseni kolmas ulottuvuus kritisoi kapitalismia. Se pohjaa Beuysin (Steinerin) käsitykseen siitä, mikä on todellista pääomaa: jokaisessa ihmisessä olevat mahdollisuudet. Raha ei ole pääomaa, ihmisten potentiaali on. Creativity = Capital. Beuys viittaa usein Marxiin ja marxilaisuuteen puhuessaan sekä kapitalismin että sosialismin epäonnistumisesta: molemmat ovat lukkiutuneet vanhanaikaiseen ja toimimattomaan talousajatteluun. Taiteellinen työskentelyni tähtää palimpsestin tasolle: omaääniseen tulkintaan ja teemojen edelleen kehittelyyn tulkittujen teosten pohjalta. Toisin sanoen tutkimukseni taiteellinen osuus päättyy omaan näkemykseeni sosiaalista kuvanveistoa tuottavasta taiteesta.

Kaiken tämän oivallettuani (muistiinpano on vain hento miellekartta, mutta sisältää implisiittisesti kaiken edellä kuvatun) jäin vielä pohtimaan, mikä lisäarvo tutkimukselleni taiteellisella työskentelyllä on. Se ei varsinaisesti tuota uutta tietoa – taiteellinen ”tieto” on käsite, jota taiteellisen tutkimuksen puolestapuhujat mielellään käyttävät, mutta joka on hankalasti lähestyttävä ja vaatii tulkitsijalta yritteliäisyyttä – tai en ainakaan pidä uutta tietoa tässä tutkimuksessa erityisen tavoiteltavana päämääränä. Emme me lisää tietoa tarvitse. Tiedämme liikaa – ymmärrämme liian vähän. Ymmärryksen puutetta peitämme keräämällä lisää tietoa; sen sijaan meidän pitäisi pysähtyä ja yrittää ymmärtää, mitä jo tiedämme ja mitä se tarkoittaa.

Mainokset